torstai 25. huhtikuuta 2013

Neulo kesä kotiisi!



Norjalaisilta Arnelta ja Carlokselta on ilmestynyt jälleen ihana kirja. Tällä kertaa vinkkejä annetaan kesäiseen kotiin.














Kirja ei ole pelkästään käsityökirja vaan siinä kerrotaan myös Arnen ja Carloksen upeasta puutarhasta. Puutarhan he ovat rakentaneet ja suunnitelleet itse. Puutarha kukkineen ja eläimineen toimii myös innoittajana heidän käsitöilleen.


Puutarhaa tehdessä Arnella ja Carloksella  ei ole ollut mitään tarkkaa suunnitelmaa. He istuttivat aina niitä kasveja, kun kulloinkin hyvältä tuntui. Samalla tavalla ilman suunnitelmaa valmistuu  esimerkiksi virkattu tilkkutäkki. Erilaiset värit ovat kuitenkin tärkeitä, niin puutarhassa kuin käsitöissäkin. Sen myös huomaa Arnen ja Carloksen käsitöissä….mielikuvitukselle on tilaa ja ihanalle väriloistolle.


Kirjan lopussa on vanhasta romusta tehty pari ihanaa tuulikelloa….niissä on käytetty hehkulampun kantaa, vanhoja avaimia, erilaisia ketjuja, lusikoita jne. Rojua, mitä meille jokaiselle kertyy nurkkiin. Tuulikellon rentouttava ja  vieno ääni kuuluu kesäiseen puutarhaan.


Kirjaa selaillessa mielikuvitus lähtee lentoon ja päässä syntyy vaikka mitä ihanan värikästä kesään…haenpa hieman jämälankaa ja virkkuukoukun :)


 

Mukavia käsityöhetkiä teille! t: Hansu




keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Pannumyssy

Käskorissa teemme pannumyssyjä 16.4.

Pannumyssyjä voi ommella koneella tai käsin, virkata, neuloa, huovuttaa tai tuunata vaikka vanhasta villapaidasta :)

Pannumyssy voi olla malliltaan myös monenlainen. Sen voi laittaa suoraan vaikka pannun päälle kuten alla.






Sen voi myös neuloa suoraksi palaksi ja sitten ommella vaikka ompelukoneella tai käsin pannumyssyn malliseksi.


Alla oleva taas on virkattu hahtuvasta ja sitten pesukoneessa huovutettu.




Tämää taas on vapaalankahuovutettu ja sitten siitä on myöhemin tehty pannumyssy.




....tai sitten voi vaan ihan ommella kankaasta....



Miten olisi ihan käsin ompelu :) Tähän tapaan itse ihastuin...






Huopakankaasta tehty :) ja virkkauslangalla ommeltu käsin. Huopakankaisia pannumyssyjä tehtiin ennen paljonkin. Tosin kuviot olivat hieman perinteisempiä :)

Pannumyssyjä voi myös tehdä esim. vanhasta villapaidasta.






Muista ottaa omat tykötarpeesi mukaan :)

Jos taas pannumyssyn tekeminen ei tällä hetkellä ole ajankohtainen, niin aina voit ottaa vaan oman keskeneräisen käsityösi mukaasi :) Mukavassa seurassa ja kahvi- tai teekupposen ääressä käsitöiden tekeminen sujuu lupsakasti.


Nähdään Käskorissa tiistaina 16.4. klo 16-19!
t: Hansu